
07.05.2005
Eino K. Nurminen



Oli mielenkiintoista lukea, että joku suomalainenkin uskaltaa avata suunsa, nimittäin Ari Vatanen, kun Venäjän menneistä väkivallanteoista on kysymyt, ettei kaikki historian oikaisut jää pienen naapurin, Viron harteille.
Mr. Vatasen kehotuksista huolimatta en usko, että suomettuneen ikäluokan presidentti Halonen, ja hänen kärkimiehensä uskaltavat hiiskahtaa mitää Putinille hänen edeltäjiensä rikkeistä. Puhumattakaan korvauksista.
Jos Halonen olisi ollut topakka, hän olisi viestittänyt keisari Putinille, että ei ehdi tulla juhlaa, on kevät kiireitä, lehtien lakasua Kultarannassa, sun muuta.
Epäillyksittä Putin tulee paistattelemaan itseään Nuovostoliiton voiton muistojuhlassa. Mutta hän ei tietenkään tule kertomaan mitään siitä, miten Stalinin joukot, samaan aikaan kun aukoivat natsien keskitysleirejä, lähettivät miljoonia itäeurooppalaisia, baltteja, inkeriläisiä ja lukuisia muita kansallisuuksia pitkät mullivaunujunat täynnä, entisten miljoonien lisäksi, Koillis-Siperian pakkotyöleireille nääntymään nälkään, viluun ja tauteihin.
Natsien ohjelma oli tappaa niin paljon kuin mahdollista. Stalin oli ovelampi. Hän ampui vain pienen osan tuhotuista miljoonista. Hän rääkkäsi ihmiset "luonnolliseen kuolemaan" lisäämällä työtaakkaa, vähentämällä ravintoa ja vaatteita.
Näistä uhreista ei pidetä melua, eikä kerrota venäläisille. Ei perusteta muistomuseoita eikä kansainvälisiä organisatiota vaatimaan korvauksia. Miksi? Ihmettelen usein.
Venäjä on rikas maa, minkätähden sille kaikki sen julmat rikokset ollaan niin valmis antamaan anteeksi. Niin kauan kun Pariisin rauhan viimeistä edellinen pykälä on pystyssä, (kaatuuko Kalingrad ennen?) Tarton rauha tarkistamatta ja Suomeen hyökkäys anteeksipyytämättä, en Suomena tanssisi Putinin pidoissa, en hyppisi sen juoksupoikana kansaivälisissä asioissa, en syytäisi yleisiä enkä yksityisijä varoja pilattuun Karjalaan tai antaisi anteeksi tippaakaan naapurin suurista veloista.
Jos Venäjä mielii päästä jäseneksi maailman demokratiseen perheeseen, on sen myös otettava vastuu menneistä rikoksistaan. Suomen kohdalta siitä tuleekin pitkä tiliote, jos joskus joku "vatanen" uskaltaa sen esittää naapurille.
Eino K. Nurminen, Dana Poit, Kalifornia/Hartolan kuningaskunta
Back to top ^
Forum »
|
 |

07.05.2005
Eino K. Nurminen
VENÄJÄN RIKOKSET
Read article »
24.04.2005
György Kádár, tohtori
PRESIDENTTI HALOSELLE
Read article »
07.04.2005
György Kádár
ONKO IHAN SAMA, MISSÄ SOSIALISMIA RAKENNETAAN? Pohjalaisen päätoimittaja Markku Mantila julisti itsensä globalisaation puolestapuhujaksi. Read article »
Archived messages »
---
We publish Karelia-related messages that comply with good practices.
Write your message to the text area of the e-mail message. If you wish to insert
pictures they must be Internet-ready. E-mail your message to forum@kareliaport.net.
|