
07.04.2005
György Kádár



Pohjalaisen päätoimittaja Markku Mantila julisti itsensä globalisaation puolestapuhujaksi. Hänen ja ProKarelian päätoimittajan Veikko Saksin mielipidekeskustelusta tuli mieleeni eräs nuoruuteni muisto.
En ole syntyperäinen suomalainen, olen 20 vuotta sitten ”Suomeen suostunut” (Viljo Tervosen ilmaisu) unkarilainen, joten en katso oikeutetuksi puuttua kysymykseen, haluavatko suomalaiset saada takaisin Suomen pakkoluovuttamat alueet.
Unkarissa elettiin 70-luvun sosialismin aikoja, jolloin ulkomailla liikkumista helpotettiin jo jonkin verran. Siten minunkaltaiseni nuoret saivat matkustaa ”ystävä-maahan”, Romaniaan, peräti kolme kertaa vuodessa. Siellä oli kommunistijohtaja Ceusescun hirmuvallan kausi, jolloin unkarilaisten sorto yltyi entisestään.
Me nuoret, jotka olimme matkustaneet siihen aikaan Transilvaniaan (toisen maailmansodan jälkeen Romaniaan pakkoliitetty Unkarin maanosa, eräänlainen Unkarin Karjala), olimme aivan ymmällämme, kun huomasimme: siellä puhuttiin unkaria, siellä on kokonaisia kyliä, kaupunkeja, seutuja, jotka ovat unkarilaisten asuttamia. Ei meille sellaisesta ollut kukaan kertonut, olimme aivan tietämättömiä siitä, että osa meitä unkarilaisia oli liitetty Romaniaan. Tunsimme itseämme petetyiksi.
Lienee ollut sitäkin järkyttävämpi meidän nuorten nähdä alue, jota hallitsi yleinen pelko, Ceusescun hirmuvalta (ihmiset pelkäsivät puhua jopa omassa kodissaan), ja unkarilaisiin kohdistuva sorto.
Palattuani eräältä retkeltä Unkariin kerroin Transilvaniassa kokemistani elämyksistä, sikäläisten unkarilaisten kohtalosta luokkakaverilleni, jonka isä oli silloisen Unkarin hyvin korkea-arvoinen sotilasupseeri. Kun luokkakaverini oli kertonut Transilvanian unkarilaisten ongelmista isälleen, tämän vastaus oli: se on ihan samantekevää, rakentavatko Transilvanian unkarilaiset sosialismia Romanian tai Unkarin kansalaisina, kunhan sosialismi vain edistyy.
Onko eroa globalisaation ja kommunismin politiikassa?
Vaasa
Back to top ^
Forum »
|
 |

07.05.2005
Eino K. Nurminen
VENÄJÄN RIKOKSET
Read article »
24.04.2005
György Kádár, tohtori
PRESIDENTTI HALOSELLE
Read article »
07.04.2005
György Kádár
ONKO IHAN SAMA, MISSÄ SOSIALISMIA RAKENNETAAN? Pohjalaisen päätoimittaja Markku Mantila julisti itsensä globalisaation puolestapuhujaksi. Read article »
Archived messages »
---
We publish Karelia-related messages that comply with good practices.
Write your message to the text area of the e-mail message. If you wish to insert
pictures they must be Internet-ready. E-mail your message to forum@kareliaport.net.
|